Ympäristömerkki
 

Markkinakatsaus 7/2010


Joutsenmerkittyjä teknokemian tuotteita on tällä hetkellä markkinoilla enemmän kuin koskaan, yhteensä 462 eri tuotenimikettä. Tämä tarkoittaa 26 %:n kasvua viime vuoden joulukuusta ja 56 %:n kasvua vuoden takaisesta. Eniten on kasvanut puhdistusaineiden tuoteryhmä. Puhdistusaineiden määrän lisääntyminen tosin osittain selittyy sillä, että jotkut tuoteryhmän luvista olivat hetken aikaa katkolla uuden kriteeriversion tullessa voimaan.


Edellämainittu tuotenimikkeiden lukumäärä pitää sisällään sekä kuluttajille että ammattilaisille tarkoitetut tuotteet. Kaikkein suurimman Joutsenmerkittyjen teknokemian tuotteiden ryhmän muodostavat edelleen puhdistusaineet, yhteensä 144 tuotenimikkeellä (kasvua joulukuusta 58 %) shampoiden ja saippuoiden tullessa hyvänä kakkosena 88 tuotteella (kasvua 24 %). Suhteellisesti eniten on kasvanut Joutsenmerkittyjen kosmetiikkatuotteiden määrä. Se on noussut peräti 88 % viime vuoden joulukuusta. Joutsenmerkittyjä kosmetiikkatuotteita on tällä hetkellä kaupoissa 32 eri tuotenimikettä.